Vinaora Nivo Slider 3.xVinaora Nivo Slider 3.x

Jermun rohkea taktinen veto palkittiin pronssimitalilla pm-neliottelussa ( P13) Naantalin Kuparivuorella 16.06.2016

 

Jermu Vihmakoski oli tällä kertaa Kenttäkarhujen ainoana edustajana ratkottaessa poikien moniotteluiden piirinmestaruuksia Naantalin hienolla Kuparivuoren urheilukentällä. Kaksi päivää aiemmin Vakkaotteluiden hopean ja A-rajan ylityksen jälkeen Jermun ennakkotunnelmat olivat hyvät. Laitilan Jyskeen Martin Mäenpää oli selvä ennakkosuosikki, mutta hänen takanaan oli odotettavissa tiukkaa taistelua.

Kolmannessa lajissa, korkeushypyssä alkoivat vaikeudet. Lämmittelyhyppyjen aikana Jermu kertoi ponnistavassa, oikeassa jalassa tuntuvasta kivusta ponnistusvaiheessa, ja jo 125:n ylitykset tuottivat vaikeuksia. Valmentajan ohje oli lopettaa kisa välittömästi. Tämä ei ollut Jermulle vaihtoehto, vaan hän päätti hypätä sitten ”väärältä puolelta” ponnistaen vasurilla. Iloinen poika oli hämillään ylittäessään lopulta 138  tehden vielä 141:stä kolme hyvää ”läheltäpiti”-yritystä.

Viimeiseen lajiin, 800m:n juoksuun Luka Marttila, MaskKa ja Jermu lähtivät 4 pisteen erolla taistelemaan pronssista. Tiedossa oli, että rento perusjuoksu pienemmillä tehoilla riittää, ja näin myös kävi. Hienosta mitalista huolimatta kilpailun suurin anti oli tällä kertaa henkisellä puolella, joka kesti nuorella pojalla oivallisesti. Kokonaistulokset valikossa toimintakalenteri> tulokset.